Välineurheilua

Urheilun harrastaminen vaatii välineitä ja varusteita laidasta laitaan, osa lajeista enemmän ja osa taas vähemmän. Hyvät varusteet voivat parhaimmillaan parantaa urheilusuoritusta ja tuoda liikkumisen ilon aivan uudelle tasolle. Ammattitaidon karttuessa monesti vaatimuksetkin kasvavat ja alkuun kelvanneet mailat ja vehkeet eivät kelpaakaan enää, kun urheiluliikkeessä on saatavana uudempia ja kevyempiä vaihtoehtoja. Pyöräilyssä ja juoksemisessa hyvän ja huonon välineen tai varusteiden eron huomaa kohtalaisen pian, mutta toki se riippuu myös tavotteista, mihin ollaan pyrkimässä – oletko vain sunnuntailenkkeilijä vai tähtäätkö triathlonin arvokisoihin asti.

Omat vai vuokratut välineet?

Nykyään on paljon vaihtoehtoja kuinka toimia kestävästi myös urheiluvälineiden osalta, eikä kaikkea välttämättä tarvitse omistaa. Se riippuu toki mistä välineestä on kyse – lenkkareita tai sukkia en välttämättä lähtisi vuokraamaan, sillä ne kuluvat kovassa käytössä nopeasti loppuun, mutta esimerkiksi arvokkaampia välineitä varmasti vuokrattua useammankin kerran, jos ei löydy tilaa tai pidempiaikaista käyttöä kyseessä olevalle tuotteelle. Tämänkaltaisia voisivat olla vaikka fatbike-pyörä, sup-lauta tai kajakki. Välinevuokraus mahdollistaa asianmukaiset huollot ja kunnossapidon, sillä kaikki eivät välttämättä vaivaudu opettelmaan pyöränhuoltotaitoja, jos pyörällä ei tule ajettua säännöllisesti.

Urheiluvaatteet välineurheilun jatkeena

Välineiden lisäksi urheilusuoritukseen ja säännöllisen liikkumisen osalta on hyvä huomioida myös vaatetus. Tekstiilien teknisyys ja materiaalit voivat tehdä urheilusta joko miellyttävää tai hyvinkin epämukavaa – onko materiaali hengittävää, liian paksua, sadetta kestävää vai tuulenpitävää? Oikeanlaisten vaatteiden ja materiaalien kombo auttaa tässä ja asiaan perehtyneen myyjän opastuksella voit saada muutoksia ihan arkiliikuntaankin. Luonnonmateriaalit ovat tulossa kokoajan lähemmäksi urheiluvaatetusta ja merinovillasta tehdään esimerkiksi kerrastoja, sukkia ja alusvaatteita. Merinovilla on upea esimerkki siitä kuinka luonnollinen materiaali toimii teknisen kankaan tavoin ja ehkä jopa monipuolisemminkin, sillä se lämmittää ja siirtää iholta kosteutta pois.

Hyvät urheiluvaatteet ovat sellaisia, jotka tukevat, tuntuvat päällä mukavalta, lämmittävät tarvittaessa, poistavat kosteutta iholta, ovat hengittäviä tai pitävät kylmän ja kosteuden pois iholta. Vaatteiden ja välineiden välinen toimiva harmonia voi tuntua vain hifistelyltä ja rahan tuhlaukselta, mutta jos se tuo mielihyvää ja iloa liikuntaan, niin ei se voi olla huono asia.